¹Človek, rojen iz žene, je kratkih dni in dosita ima nadlog,

¹Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.

²je kakor cvetka, ki se dvigne iz popka, pa uvene, in beži kakor senca in nima obstanka.

²Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo.

³In nad takim še odpiraš oko svoje, in mene vodiš v sodbo s seboj?

³Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi, hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!

⁴O, da bi kdaj prišel čist iz nečistega! Niti eden!

⁴Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!

⁵Ker so torej določeni njegovi dnevi in meseci po številu pri tebi, ker si mu napravil meje, ki jih ne sme prestopiti:

⁵Ihmisen elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää.

⁶ozri se stran od njega, da dobi pokoj, dokler ne dokonča kakor najemnik dneva svojega.

⁶Käännä siis katseesi hänestä pois, jätä hänet rauhaan, että hän saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.

⁷Kajti za drevo je upanje: če ga posekajo, zopet požene odrastke, in njegovo mladje ne prestane.

⁷Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu.

⁸Ko se v zemlji mu postara korenina in mu parobek umira v prahu,

⁸Vaikka sen juuri vanhenee maassa, vaikka sen tyvi kuolee,

⁹da le začuti duh vode, vnovič ozeleni in požene veje kakor mlada sajenica.

⁹jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaan kuin nuori taimi.

¹⁰Mož pa umre in leži strt, človek izpusti duha, in kje je?

¹⁰Toisin ihminen: hän riutuu ja kuolee. Kun hän on mennyt pois, missä hän on?

¹¹Kakor se voda razteče iz jezera in reka usahne in se posuši,

¹¹Meren vesi haihtuu, virta kuivuu, sen vedet häviävät.

¹²tako leže človek in ne vstane; dokler bodo nebesa, se ne prebude in nič jih ne vzdrami iz spanja.

¹²Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse, ei vaikka taivaat revähtäisivät auki. Ihminen ei herää unestaan.

¹³O da bi me shranil v šeolu, da bi me skril, dokler ne mine jeza tvoja, mi določil rok, in potem se me spomnil!

¹³Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!

¹⁴(Ko človek umre, bo li spet živel?) Vse dni, dokler sem v vojni službi, bi hotel čakati, dokler mi ne pride prememba.

¹⁴Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut? Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu, minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.

¹⁵Ti bi poklical, in jaz bi ti odgovoril; tožilo bi se ti po svojih rok stvari.

¹⁵Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin, sinä kaipaisit jälleen sitä, minkä oma kätesi on luonut.

¹⁶Kajti sedaj šteješ korake moje; ne paziš li na greh moj?

¹⁶Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani mutta et pitäisi kirjaa synneistäni.

¹⁷Zapečatena je v zvezku pregreha moja, in še pridevaš h krivici moji.

¹⁷Pahat tekoni olisivat kukkarossasi sinetillä suljettuina, sinä peittäisit ne näkymättömiin.

¹⁸Saj še gora se sesuje in razdrobi in skalovje preperi z mesta svojega,

¹⁸Mutta niin kuin vuori vyöryy laaksoon kallioiden murtuessa,

¹⁹vode prevotlijo kamene, njih nalivi odplavijo zemeljski prah: enako uničuješ smrtniku upanje.

¹⁹niin kuin vesi jauhaa ja kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo mukaansa maan, niin sinä murrat ihmisen toivon.

²⁰Ti ga ukrotiš za vselej, in odide; ko mu onespodobiš lice, ga pošlješ v grob.

²⁰Sinä lannistat hänet ikiajoiksi. Hän lähtee täältä, hänen kasvonsa vääristyvät, kun sinä ajat hänet pois.

²¹Ako so v časti otroci njegovi, on tega ne ve, in so li ponižani, tega ne zazna.Samo meso njegovo občuti ob njem bolečine in duša njegova žaluje v njem.

²¹Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa -- hän ei siitä tiedä, ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti -- hän ei siitäkään mitään tiedä.

²²Samo meso njegovo občuti ob njem bolečine in duša njegova žaluje v njem.

²²Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa.