¹Sedaj pa se mi smejejo mlajši od mene, ki njih očetov nisem maral pridružiti psom črede svoje.

¹Ja nyt he nauravat minulle, miehet, minua nuoremmat -- nuo, joiden isiä en pitänyt minään, en kelvollisina edes paimenkoirieni pariin!

²Kaj bi mi bila tudi koristila krepkost njih rok? saj jim je izginila mladostna čvrstost.

²Mitä hyötyä heistä olisi minulle? He ovat jo menettäneet voimansa,

³Shujšani od stradanja in lakote, glojejo suho zemljo, ki je od nekdaj pusta in prazna.

³he riutuvat puutteessa ja ankarassa nälässä, kaluavat kuivia varpuja autiossa maassa.

⁴Trgajo lobodo ob grmeh, in korenina bodičevja je njih hrana.

⁴He keräävät pensaikosta suolaheinää, heidän leipänään ovat kinsterin juuret.

⁵Izganjajo jih ljudje izmed sebe, vpijejo za njimi kakor za tatovi.

⁵Ihmisten parista heidät on ajettu pois, niin kuin varasta heitä seuraavat vihaiset huudot.

⁶Po strašnih prepadih morajo bivati, po jamah in skalnih votlinah.

⁶He asuvat rotkojen rinteillä maakuopissa ja kallionkoloissa.

⁷Izza grmovja vreščijo, med koprivami se zbirajo –

⁷Piikkipensaiden keskellä he ulvovat, karhiaisten alle he sulloutuvat yhteen.

⁸otroci bedakov, da, otroci brezčastnežev, z bičem izgnani iz dežele!

⁸He ovat nimetöntä hylkyjoukkoa, piiskaniskuin heidät on karkotettu maasta.

⁹In tem sem sedaj v zabavljivo pesem, postal sem jim v prislovico!

⁹Ja nuo ovat tehneet minusta pilkkalaulun! Heidän keskuudessaan minusta on tullut sananparsi.

¹⁰Gnusim se jim, stopajo daleč od mene in ne prizanašajo licu mojemu s pljuvanjem.

¹⁰He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana, sumeilematta he sylkevät minua päin kasvoja.

¹¹Kajti Bog mi je razrešil vrv življenja in me ponižal, zato so si popustili uzdo pred menoj.

¹¹Jumala on katkaissut minun jouseni jänteen, hän on lannistanut minut. Siksi ei mikään heitä pidättele, kun he näkevät minut.

¹²Na desnici se mi postavlja tista zalega, noge mi odpahujejo stran, zoper mene napravljajo poti svoje, meni v pogubo.

¹²Nuo käärmeensikiöt hyökkäävät kimppuuni, he lyövät jalat altani. Minun tuhokseni pystytetään rynnäkkövalleja.

¹³Razdirajo stezo mojo, pospešujejo mi pogubo, oni, ki sami so brez pomočnika.

¹³He ovat katkaisseet minulta pakotien. Halukkaasti, apua pyytämättä he ajavat minua perikatoon.

¹⁴Kakor skozi širok predor se rinejo sem, lomasteč se vale nadme.

¹⁴He tulevat kuin muurin leveästä murtumasta, he vyöryvät kohti ja tuovat tuhon.

¹⁵Strahote so se obrnile proti meni. Čast moja se je razprhnila kakor v viharju, in sreča moja je minila kakor leteč oblak.

¹⁵Kauhu saa minut valtaansa, taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi.

¹⁶In sedaj se razliva v meni duša moja; dohiteli so me bede polni dnevi.

¹⁶Ja nyt, onnettomuudet tarttuvat minuun ja elämä valuu minusta pois.

¹⁷Noč mi vrta po kosteh, da se mi drobé, in glodajoče bolečine mi ne mirujejo.

¹⁷Yön tullen tuska poraa luuni minusta irti, kipu nakertaa minua, se ei koskaan nuku.

¹⁸Vsled velike sile bolezni se mi grdo prilega obleka, oklepa me kakor telovnika mojega ovratnik.

¹⁸Vaatteeni kiristyvät ympärilleni, paitani kiertyy kuristamaan minua.

¹⁹Pahnil me je v blato, da sem enak prahu in pepelu.

¹⁹Jumala on heittänyt minut maahan, ja minä olen kuin tomua ja tuhkaa.

²⁰Vpijem k tebi, a mi ne odgovarjaš, stojim proseč, pa me le strmo gledaš.

²⁰Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua.

²¹Izpreobrnil si se v grozovitnega meni, z močjo roke svoje me preganjaš.

²¹Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, rajusti sinun kätesi minua ravistelee.

²²Vzdiguješ me gori na veter, da bi odletel in se razrušil v šumu viharja.

²²Sinä nostat minut ratsaille tuulen selkään ja paiskaat alas, lyöt pirstoiksi.

²³Kajti vem, da me odpelješ v smrt in v hišo, ki je določena vsem živečim.

²³Minä tiedän, että sinä viet minut kuoleman käsiin, paikkaan, mihin päätyy kaikki mikä elää.

²⁴Toda ne iztegne li kdo roke svoje, ko pada? in če kdo gine, ne vpijejo li za pomoč?

²⁴Eikö raunioihin hautautunut kurkota kättään, eikö onnettomuuden uhri huuda apua?

²⁵Ali nisem jokal nad njim, ki ga je zadela nesreča? ni li mi bilo v duši žal siromaka?

²⁵Enkö minä itkenyt yhdessä kovaosaisten kanssa? Enkö minä surrut köyhien osaa?

²⁶Kajti čakal sem dobrega, a prišlo je hudo, nadejal sem se svetlobe, a prišla je tema.

²⁶Hyvää minä odotin, mutta paha tuli, odotin valoa, mutta tuli pimeys.

²⁷Osrčje moje v bridkosti kipi in ne miruje, zadeli so me mučni dnevi.

²⁷Sisälläni kuohuu, sydämeni ei rauhoitu, sillä jokainen päivä tuo vain tuskaa.

²⁸Žalujoč hodim semtertja, brez solnca, stojim v zboru in vpijem za pomoč.

²⁸Suruvaatteessa minä kuljen, aurinkoa ei näy. Ihmisten keskeltä minä kohottaudun ja anelen apua.

²⁹Brat sem postal šakalom, nojem pa tovariš.

²⁹Sakaalit ovat minun veljiäni, minun kumppaneitani kamelikurjet!

³⁰Koža mi je očrnela in se lupi raz mene, kosti moje goré od vročine.In tako se je premenila harfa moja v žalostinko in piščal moja v jokanja glas.

³⁰Minun ihoni mustuu ja lohkeilee, luitani korventaa kuumeen polte.

³¹In tako se je premenila harfa moja v žalostinko in piščal moja v jokanja glas.

³¹Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun ääniä.