¹In odgovori Elifaz Temančan in reče:

¹Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

²Če poskusimo govoriti s teboj, morda ti bo nadležno? Ali kdo se more zdržati govora?

²-- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

³Glej, mnoge si učil in trudne roke si krepčal.

³Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

⁴Besede tvoje so bodrile omahujoče, in šibeča se kolena si utrjeval.

⁴Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

⁵A ker je sedaj nad tebe prišlo, ti je bridko, in ker je tebe zadelo, si se prestrašil.

⁵Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

⁶Ni li tvoja bogaboječnost upanje tvoje in popolnost potov tvojih nada tvoja?

⁶Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

⁷Spomni se, prosim te, kdo je kdaj poginil nedolžen, kje so zatrli poštenjake?

⁷Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

⁸Kolikor sem videl jaz: tisti, ki orjejo krivico in sejejo nesrečo, jo tudi žanjejo.

⁸Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

⁹Od diha Božjega ginejo, in sapa jeze njegove jih pokončava.

⁹Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

¹⁰Rjovenje leva, glas ljutega leva utihne, in zobje levičevi bodo strti;

¹⁰Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

¹¹krepek lev pogine, ker nima plena, in levinjina mladina se mora razkropiti.

¹¹Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

¹²In mene je skrivoma došla beseda, uho moje je ujelo njeno šepetanje;

¹²Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

¹³v premišljevanju, ki ga sprožijo nočne prikazni, ko trdno spanje objema ljudi:

¹³Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

¹⁴strah me je obšel in trepet, in vse kosti moje so se pretresle;

¹⁴se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

¹⁵kajti duh je šel mimo mene – vstali so pokoncu lasje telesa mojega.

¹⁵minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

¹⁶Ustopil se je, a nisem mu spoznal obraza, podoba mi je bila pred očmi, šepet in glas sem začul:

¹⁶kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

¹⁷„Je li smrtnik pravičen pred Bogom ali mož čist pred Stvarnikom svojim?

¹⁷Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

¹⁸Glej, hlapcem svojim ne upa in angele svoje lahko okrivi zmote:

¹⁸Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

¹⁹koliko bolj one, ki prebivajo v ilovih hišah, ki jim je podlaga v prahu, ki jih je lahko zatreti kakor molje!

¹⁹Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

²⁰Od jutra do večera se stro, in preden kdo opazi, izginejo za vekomaj.Ni li tako? Ko se jim izdere vrv, ki veže njih šator telesni, umirajo, in to brez modrosti.“

²⁰Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

²¹Ni li tako? Ko se jim izdere vrv, ki veže njih šator telesni, umirajo, in to brez modrosti.“

²¹hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.