¹Ni li vojna služba človekovo življenje na zemlji in dnevi njegovi enaki dnevom najemnikovim?

¹Eikö ihmisen osana maan päällä ole työ ja vaiva? Eikö hän ole kuin palkkalainen, joka tekee raskaita päivätöitä?

²Kakor si suženj želi sence in kakor najemnik pričakuje mezde:

²Hän on kuin orja, joka kaipaa paahteesta varjoon, kuin päivätyöläinen, joka odottaa palkkaansa.

³tako sem dobil v delež mesece ničemurnosti in trudapolne noči so mi odmenjene.

³Perinnökseni olen saanut pettymysten kuukausia, ahdistuksen yöt ovat olleet minun osani.

⁴Kadar ležem, pravim: Kdaj vstanem? A večer se vleče prepočasno in dosita mi je premetavanja po postelji do svita.

⁴Kun menen nukkumaan, minä ajattelen: "Milloin voin nousta?" Yö kuluu vitkaan, kääntyilen levottomana aamunkoittoon asti.

⁵Moje meso je oblečeno s črvadjo in prašno skorjo, koža se mi grbanči in iznova prepušča gnoj.

⁵Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii.

⁶Dnevi moji so hitrejši nego tkalčev čolnek in minevajo brez nade.

⁶Kuin kutojan sukkula kiitävät päiväni: ne päättyvät, kun lanka loppuu.

⁷Pomni, da je življenje moje sapa! Ne bo zopet sreče gledalo moje oko.

⁷Ajattele minun elämääni: se on vain henkäys. Silmäni eivät enää näe onnen päivää.

⁸Ne bo me gledalo oko tistega, ki me vidi; obrneš li oči svoje vame, ne bo me več!

⁸Sinä näet minut nyt, mutta kohta et enää näe. Kun katsahdat minuun, minua ei ole.

⁹Kakor oblak gine in izgine, tako ne pride več gori, kdor stopi v šeol [T. j. kraj, kjer bivajo duše mrtvih, država smrti, smrtno kraljestvo.];

⁹Pilvi hajoaa, haihtuu tyhjiin. Tuonelaan mennyt ei tule takaisin.

¹⁰ne vrne se več v hišo svojo, ne pozna ga več kraj njegov.

¹⁰Hän ei kotiinsa palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

¹¹Zato ne morem tudi jaz braniti ustom svojim, govoril bom v duha svojega stiski, žaloval v duše svoje bridkosti.

¹¹Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki.

¹²Sem li mar morje ali pošast morska, da si postavil stražo zoper mene?

¹²Olenko meren hirviö, olenko minä meri itse, kun panet minulle noin vahvat vartijat?

¹³Kadar si rečem: Postelja moja me potolaži, ležišče moje mi pomore trpeti žalovanje:

¹³Minä ajattelin: "Vuoteeni suo minulle lohdun, uni huojentaa tuskani."

¹⁴tedaj me strašiš s sanjami in s prikaznimi me spravljaš v trepet,

¹⁴Mutta sinä säikytät minua unikuvilla, panet yön painajaiset minua ahdistamaan.

¹⁵da voli duša moja zadušenje in bi rajši bil mrtev nego suho okostje.

¹⁵Mieluummin tahdon kuolla, nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa!

¹⁶Zamrzelo mi je življenje – ne hotel bi živeti vekomaj. Odnehaj! kajti kakor sapa so dnevi moji.

¹⁶Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys.

¹⁷Kaj je človek, da ga toliko ceniš in da ga imaš v mislih

¹⁷Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä ja alati valvot häntä?

¹⁸in ga vsako jutro obiskuješ in vsak hip izkušaš?

¹⁸Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille, joka hetki sinä häntä tutkit.

¹⁹Kako dolgo se ne ozreš stran od mene, ne odnehaš, da požrem svojo slino?

¹⁹Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois? Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni?

²⁰Ako sem grešil, kaj morem storiti tebi, o opazovalec ljudi! Zakaj si me postavil za cilj svojim pšicam, da sem postal breme samemu sebi?Zakaj ne odpustiš prestopka mojega in ne odpraviš krivice moje? Kajti sedaj ležem v prah, in če me boš iskal jutri, me ne bode.

²⁰Jos olenkin tehnyt syntiä, en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt, sinä ihmisen vaanija? Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi, miksi noin kovin kannat minusta huolta?

²¹Zakaj ne odpustiš prestopka mojega in ne odpraviš krivice moje? Kajti sedaj ležem v prah, in če me boš iskal jutri, me ne bode.

²¹Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni? Pian minä muutun maaksi. Kun katsahdat minuun, minua ei enää ole.