¹“But now those who are younger than I have me in derision, whose fathers I would have disdained to put with my sheep dogs.

¹Ja nyt he nauravat minulle, miehet, minua nuoremmat -- nuo, joiden isiä en pitänyt minään, en kelvollisina edes paimenkoirieni pariin!

²Of what use is the strength of their hands to me, men in whom ripe age has perished?

²Mitä hyötyä heistä olisi minulle? He ovat jo menettäneet voimansa,

³They are gaunt from lack and famine. They gnaw the dry ground, in the gloom of waste and desolation.

³he riutuvat puutteessa ja ankarassa nälässä, kaluavat kuivia varpuja autiossa maassa.

⁴They pluck salt herbs by the bushes. The roots of the broom are their food.

⁴He keräävät pensaikosta suolaheinää, heidän leipänään ovat kinsterin juuret.

⁵They are driven out from the midst of men. They cry after them as after a thief;

⁵Ihmisten parista heidät on ajettu pois, niin kuin varasta heitä seuraavat vihaiset huudot.

⁶So that they dwell in frightful valleys, and in holes of the earth and of the rocks.

⁶He asuvat rotkojen rinteillä maakuopissa ja kallionkoloissa.

⁷Among the bushes they bray; and under the nettles they are gathered together.

⁷Piikkipensaiden keskellä he ulvovat, karhiaisten alle he sulloutuvat yhteen.

⁸They are children of fools, yes, children of base men. They were flogged out of the land.

⁸He ovat nimetöntä hylkyjoukkoa, piiskaniskuin heidät on karkotettu maasta.

⁹“Now I have become their song. Yes, I am a byword to them.

⁹Ja nuo ovat tehneet minusta pilkkalaulun! Heidän keskuudessaan minusta on tullut sananparsi.

¹⁰They abhor me, they stand aloof from me, and don’t hesitate to spit in my face.

¹⁰He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana, sumeilematta he sylkevät minua päin kasvoja.

¹¹For he has untied his cord, and afflicted me; and they have thrown off restraint before me.

¹¹Jumala on katkaissut minun jouseni jänteen, hän on lannistanut minut. Siksi ei mikään heitä pidättele, kun he näkevät minut.

¹²On my right hand rise the rabble. They thrust aside my feet, They cast up against me their ways of destruction.

¹²Nuo käärmeensikiöt hyökkäävät kimppuuni, he lyövät jalat altani. Minun tuhokseni pystytetään rynnäkkövalleja.

¹³They mar my path, They set forward my calamity, without anyone’s help.

¹³He ovat katkaisseet minulta pakotien. Halukkaasti, apua pyytämättä he ajavat minua perikatoon.

¹⁴As through a wide breach they come, in the midst of the ruin they roll themselves in.

¹⁴He tulevat kuin muurin leveästä murtumasta, he vyöryvät kohti ja tuovat tuhon.

¹⁵Terrors have turned on me. They chase my honor as the wind. My welfare has passed away as a cloud.

¹⁵Kauhu saa minut valtaansa, taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi.

¹⁶“Now my soul is poured out within me. Days of affliction have taken hold on me.

¹⁶Ja nyt, onnettomuudet tarttuvat minuun ja elämä valuu minusta pois.

¹⁷In the night season my bones are pierced in me, and the pains that gnaw me take no rest.

¹⁷Yön tullen tuska poraa luuni minusta irti, kipu nakertaa minua, se ei koskaan nuku.

¹⁸By great force is my garment disfigured. It binds me about as the collar of my coat.

¹⁸Vaatteeni kiristyvät ympärilleni, paitani kiertyy kuristamaan minua.

¹⁹He has cast me into the mire. I have become like dust and ashes.

¹⁹Jumala on heittänyt minut maahan, ja minä olen kuin tomua ja tuhkaa.

²⁰I cry to you, and you do not answer me. I stand up, and you gaze at me.

²⁰Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua.

²¹You have turned to be cruel to me. With the might of your hand you persecute me.

²¹Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, rajusti sinun kätesi minua ravistelee.

²²You lift me up to the wind, and drive me with it. You dissolve me in the storm.

²²Sinä nostat minut ratsaille tuulen selkään ja paiskaat alas, lyöt pirstoiksi.

²³For I know that you will bring me to death, To the house appointed for all living.

²³Minä tiedän, että sinä viet minut kuoleman käsiin, paikkaan, mihin päätyy kaikki mikä elää.

²⁴“However doesn’t one stretch out a hand in his fall? Or in his calamity therefore cry for help?

²⁴Eikö raunioihin hautautunut kurkota kättään, eikö onnettomuuden uhri huuda apua?

²⁵Didn’t I weep for him who was in trouble? Wasn’t my soul grieved for the needy?

²⁵Enkö minä itkenyt yhdessä kovaosaisten kanssa? Enkö minä surrut köyhien osaa?

²⁶When I looked for good, then evil came; When I waited for light, there came darkness.

²⁶Hyvää minä odotin, mutta paha tuli, odotin valoa, mutta tuli pimeys.

²⁷My heart is troubled, and doesn’t rest. Days of affliction have come on me.

²⁷Sisälläni kuohuu, sydämeni ei rauhoitu, sillä jokainen päivä tuo vain tuskaa.

²⁸I go mourning without the sun. I stand up in the assembly, and cry for help.

²⁸Suruvaatteessa minä kuljen, aurinkoa ei näy. Ihmisten keskeltä minä kohottaudun ja anelen apua.

²⁹I am a brother to jackals, and a companion to ostriches.

²⁹Sakaalit ovat minun veljiäni, minun kumppaneitani kamelikurjet!

³⁰My skin grows black and peels from me. My bones are burned with heat.

³⁰Minun ihoni mustuu ja lohkeilee, luitani korventaa kuumeen polte.

³¹Therefore my harp has turned to mourning, and my pipe into the voice of those who weep.

³¹Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun ääniä.