¹Then Eliphaz the Temanite answered,

¹Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

²“If someone ventures to talk with you, will you be grieved? But who can withhold himself from speaking?

²-- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

³Behold, you have instructed many, you have strengthened the weak hands.

³Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

⁴Your words have supported him who was falling, You have made firm the feeble knees.

⁴Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

⁵But now it has come to you, and you faint. It touches you, and you are troubled.

⁵Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

⁶Isn’t your piety your confidence? Isn’t the integrity of your ways your hope?

⁶Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

⁷“Remember, now, whoever perished, being innocent? Or where were the upright cut off?

⁷Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

⁸According to what I have seen, those who plow iniquity, and sow trouble, reap the same.

⁸Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

⁹By the breath of God they perish. By the blast of his anger are they consumed.

⁹Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

¹⁰The roaring of the lion, and the voice of the fierce lion, the teeth of the young lions, are broken.

¹⁰Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

¹¹The old lion perishes for lack of prey. The cubs of the lioness are scattered abroad.

¹¹Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

¹²“Now a thing was secretly brought to me. My ear received a whisper of it.

¹²Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

¹³In thoughts from the visions of the night, when deep sleep falls on men,

¹³Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

¹⁴fear came on me, and trembling, which made all my bones shake.

¹⁴se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

¹⁵Then a spirit passed before my face. The hair of my flesh stood up.

¹⁵minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

¹⁶It stood still, but I couldn’t discern its appearance. A form was before my eyes. Silence, then I heard a voice, saying,

¹⁶kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

¹⁷‘Shall mortal man be more just than God? Shall a man be more pure than his Maker?

¹⁷Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

¹⁸Behold, he puts no trust in his servants. He charges his angels with error.

¹⁸Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

¹⁹How much more, those who dwell in houses of clay, whose foundation is in the dust, who are crushed before the moth!

¹⁹Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

²⁰Between morning and evening they are destroyed. They perish forever without any regarding it.

²⁰Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

²¹Isn’t their tent cord plucked up within them? They die, and that without wisdom.’

²¹hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.